Viestintätoimistollamme on ollut vauhdikas vuosi. Tiimimme on kasvanut ja olemme viihtyneet hyvin uudella toimistollamme ihan Tampereen sydämessä, Keskustorin laidalla.
Kuluneen vuoden aikana olemme saaneet toteuttaa monenlaisia viestintäpalveluja asiakkaillemme: muun muassa paljon sisällöntuotantoa suomeksi ja muilla kielillä, käännöstöitä sekä erilaisten b2b-markkinointiviestinnän projektien koordinoimista ja toteuttamista. Meille tekemämme tekstit eivät koskaan ole pelkästään irrallisia lauseita, vaan ne ovat olennainen osa asiakkaidemme myyntiprosesseja. Yhä useammin meiltä myös pyydetään johdon viestintäkonsultointia ja erilaisia viestinnän asiantuntijapuheenvuoroja – olemme tästä erittäin kiitollisia.
Olemme myös saaneet hoitaa kotimaisten sekä kansainvälisten asiakasyritystemme mediatiedotusta, aina rakennusalasta ohjelmistoalalle ja tekoälystä finanssimaailmaan. Kulttuurialalla puolestaan olemme saaneet vastata isojen festivaalien ja areenatapahtumien lehdistöjärjestelyistä ja tapahtumatiedotuksesta.
Näin joulun lähestyessä suuntaamme katseemme kalenteriin: lomailemme 23.12.2024–7.1.2025 välisen ajan. Kaikki käynnissä olevat asiakastyöt hoidamme luonnollisesti myös joulutauon aikana.
Otathan jo pian yhteyttä, mikäli mielessäsi on viestinnän asioita, joita toivoisit vielä hoidettavan ennen vuodenvaihdetta. Kiitos, että olet valinnut juuri meidät viestintäkumppaniksi.
Vetter Communicationsin tiimi toivottaa rauhallista ja lempeää joulun aikaa!